Tampereella pelattiin kesän SM-tour II

Ajankohtaista

Kireät takareidet ja kramppaavat pohkeet eivät valehtele: pelihommiksihan se viikonloppu taas meni, tällä kertaa SM-sarjan merkeissä. Molemmat Helsinki Ultimaten joukkueet suuntasivat lauantaiaamuna Tampereen nurmikentille unihiekat silmissä ja voitonnälkä ja aamukahvi vatsoissa myllertäen.

Naiset painoivat ansiokkaasti voitosta voittoon pitkin viikonlopun; vain Atleticon edessä peli takkusi hieman ja kätsit kärsivät sen verran, että taskuun jäi tälläkin kertaa vain tourin kakkosen pisteet. Pirkkojen kovasta panostuksesta huolimatta pistetaulu ei päivittynyt toivottuun tahtiin, ja viikonlopun sääennustusten lailla myös ratkaisut näyttivät välillä hieman myrskyisiltä. Kentällä nähtiin kuitenkin upeita suorituksia ja urhoollista taistelutahtoa, ja jos jokin on varmaa niin se, että stadin hullut hellut eivät hevillä luovuta. Vaikka tappio kiristikin hieman leukaperiä, naiset jatkavat harjoittelua vanha kultainen sananlasku mielessään: se mikä ei tapa, laittaa treenaamaan kovempaa ja heittelemään ahkerasti omalla ajalla.

Miesten puolustus viikonloppuna veti kovuudessa parhaimmillaan vertoja Omppuhotellin vuodesohville. Kuitenkin, vähän niin kuin mainitulla vuodesohvalla, maaliin asti ei aina päästy, ja muutamien harmittavien hyökkäysmokien myötä miehet ylsivät turnauksessa kuudennelle sijalle. Parhaiten hyökki soljui ja taistelutanner tärisi pelissä Otsoa vastaan, mutta karhunkaatokestejä ei päästy vielä juhlistamaan. Miehet kohtasivat viikonlopun aikana kaksi kertaa venäläisen Auroran; ensimmäinen peli päättyi niskakarvoja nostattavaan voittoon universalissa ja toinen valitettavaan häviöön. Huhun mukaan pelaajilla oli pelien jälkeen niin kiire lämpimään yhteissuihkuun puimaan jatkosuunnitelmia, että jengikuva jäi tällä kertaa ottamatta. Joukkueen anonyymi edustaja lupasi pienen painostuksen jälkeen ottaa seuraavalla tourilla korvaukseksi kaksi.

Molemmilla joukkueilla on siis takana makean mehukkaita onnistumisia sekä muutamia tilanteita, jotka varmasti kirvelevät kilpaa puhjenneiden rakkojen kanssa. Nälkä kasvaa syödessä, ja tätä nälkää ei tyydytetä edes Hesburgerin soijatortillalla. Kolmostourilla nähdään!

Tule kokeilemaan ilmaiseksi juniorijoukkueen treeneihin lokakuun aikana!

Lauantaisin Ruskeasuon liikuntahallissa 9:00-10:30.

Ilmoittaudu tai kysy lisätietoa Viljami Nykäseltä: helsinkiultimate.junnut@gmail.com.

Mainos: Aino Aksenja ja Ari Salonen